maanantai 6. heinäkuuta 2015

VIIKONLOPPUTYÖ RUISROCKISSA

Viikonloppu meni tosiaan Turussa Ruisrockin Artukainen campingissä töissä! Hiusmuotoilua tunteella kampaamolla oli oma stailauspiste, jossa festarikansa sai käydä laitattamassa tukkansa uuteen kuosiin uutta päivää varten! Stailauspiste oli siellä kolmena päivänä, mutta me mentiin vasta lauantaina sinne ekan kerran.
Ja kun edellisessä postauksessa niin kehuskelin että nyt mennään vaaleella tukalla kaaauan, niin kappas kun innostuttii tekee mulle ruissitukka:



Mutta puolustaudun sen verran, että väri on suoraväriä eli haalistuu nopeesti ja useemman pesun jälkeen saattaa olla lähteny kokonaan, ellen innostu lisäilee väriä jossain kohtaa... :)

Lauantaina herätys 5.30 ja lähtö Porista 6.20 kohti Turkua. Turussa oltiin hyvissä ajoin, heitettiin tavarat Sailan veljen työ ja melkeempä samantien lähdettiin kohti leirintäaluetta, jossa stailauspiste sijaitsi.
Löydettiin perille ja saatiin kaulaan henkilökunnan passit. Aamu lähti hienosti käyntiin aamukahvilla ja sit vaan tohinalla vääntään kampauksia. Työ oli tosi kivaa ja asiakkaat oli kaikki niin tyytyväisiä siihen, että joku muu laittaa niiden hiukset rankan bailauksen jälkeen. Ei sais valittaa nyt kun kerrankin on lämmin, mut pikkusen se haittas työntekoa et koko ajan oli kuuma.. tukka hiosti ja olisin toivonut et mulla olis ekana päivänä ollu minishortsit jalassa mut eii ku mustaa ja pitkää hametta vaan :D


Tosi monet asiakkaat toivoivat hiuksia kiinni tai ylös niin, että niska saa vähän hengittää. Meillä oli myös Kukkafiorin aitoja kukkasia, joita sai käyttää kampauksien koristeina. Ja kukapa nyt ei olis halunnu hienoja kukkia koristamaan kampauksia? Kukat on nyt festareiden ja kesän ihan ykkös kampausvinkki!
Ihan kaikista kampauksista ei tullut otettua kuvaa. Muutamat pelkät suoristukset tein ja jollekki vähä kiharaa ja pientä lettiä sivulle et sai edes yhden kukkasen koristeeksi.. Tässä nyt on muutama lauantaipäivän kampauksista..



Yllä oleva pinkki kampaus pääsi myös ilmeisesti Pinni-lehteen, jos oikein ymmärsin :D Ainakin kuvat otettiin ja asiakasta haastateltiin. 

Työpäivän jälkeen, joka päättyi siis noin 15.00, jäätiin vielä vähän siivoileen ja roudaileen tavaroita yön ajaksi piiloon. Sit riennettiin festaribussille joka kyyditsi ilmaseks Ruissaloon. Ruissalossa jäätiin istuskeleen johonkin kaljatelttaan, joka ei siis ollut alueella vaan siellä lähistöllä alueen ulkopuolella. Siinä juotiin muutamat Happy Joet ja nautittiin vaan lämpimäst kelistä. Muutamiin tyyppeihin tutustuttiin kun tulivat meitin pöytään juttelemaan ajan kuluks. Pyysin yhtä tyyppiä ottamaan meistä kuvan ja eiköhän Saila ala sähläämään.. :D






Sunnuntaina mentiin töihin jo 9.30 kun mentiin taas roudaileen tavaroita, että saadaan hommat alotettuu heti kympiltä. Oli kiva huomata, että kampauksiin jonotettiin ulkopuolelta jo sillon puol kympiltä.









Päivän vika asikas oli vähän yllättävä. Päälliosa täyteen lettejä.. oli meitä siinä sit pari tyttöä vääntämässä et saadaan nopeemmin valmiiks! 



Ja päivä loppu inan yli kolme juurikin tän vikan asiakkaan vuoks, mutta eipä se haitannu! Asiakas oli niin kiitollinen, että viittittiin vielä hänet ottaa. Sitten alkoi taas matka kotia kohti. Oli huippu viikonloppu vaikka ei mitään esiintyjiä sitten käytykään kattomassa! =)
SAILAN KAMPAUKSET löytyy meidän liikkeen instagram sivulta tai sitten facebook sivulta! Linkkiä löytyy oikeesta reunasta! ------>





6 kommenttia :

  1. Tollanen festariduuni oliskin aivan huippua!! Mitä kautta päädyitte tuollaiseen hommaan?

    Aivan upeita kampauksia, sain asiakkaan kampaukseen inspiksen näistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo se oli kyllä! Tunnen tän kampaamon omistajan, jota kysyttiin tohon Ruisrockkiin mukaan yhteistyökumppaniks ja hän sit taas kysyi mua ja työkaveria siihen tiimiin mukaan! :)

      Ja kiitos! Kiva kuulla! :>

      Poista
  2. Makeita kuvia! Ja toi sun tukka on aivan ihana! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia Johanna <3 ja kiva että tykkäät! 8)

      Poista

Asiallista kommenttia, kiitos. :)