sunnuntai 27. syyskuuta 2015

VAUVAKUTSUT

 Voi vitsi kun tänään oli kiva päivä! Menin yöllä nukkumaan viideltä ja heräsin ysiltä eli nukuttua tuli semmonen mukava neljä tuntia, mut ei onneks oo väsyttäny ihan mitään kauheesti. Vähän levoton ehkä oon tänään ollu :D Mutta siiis tänään järkättiin ystävälleni Janikalle vauvakutsut, joita hän on odottanut ku kuuta nousevaa jo ainakin puol vuotta. Mutta tänään ei kuitenkaan osannut yhtään odottaa, että ulko-oven aukastuaan sisältä huutaa 12 muijaa "YLLÄTYYS", eli onnistuneesti oltiin järkätty niin ettei janikalla ollut hajuukaan meidän kemuista! =)





Ruokaa oli ihan sikana, ainakin tuli masu täyteen. Oli salaatteja, patonkia, nakkikääröjä, täytekakkua, juustokakkua, porkkanakakkua, piirakkaa, kinkkurullia, koktailleipiä (vai mitä ne mahto olla), mokkapaloja, suklaapalloja ja karkkia.. Melkeempä kaikki osallistui jonkun tekemiseen ni saatiin aika kattavat tarjoomiset! =) Ite lähdin aamulla kaupasta metsästämään meloonia, koska mun hommana oli melonivaunut! Vitsi kun niistä tuli söpöt! 



Melonivaunut mä täytin karkeilla ja karkkien alla oli piilossa pikkuruinen lahja, jonka janika löysi vasta kun oltiin jo poistuttu kemuista =)





Ohjelmanumeroita meillä ei kauheesti ollut. Tiedettiin että juttua kyllä riittää muutenkin, mut jotain oli silti kiva keksiä. Heti kun oltiin saatu syötyä suolaset alkupalat niin otettiin eka ohjelmanumero.
Sidottiin Janikan silmät ja syötettiin viittä eri pilttiä ja niistä piti sitten arvata, että mitä makuja sisältää. Parhaimmat irvistykset tais tulla perunamuussista ja poronkäristyksestä : D 
Sen jälkeen kerrottiin jokanen mistä tunnetaan tää meidän sankari. Sit jatkettiin kakun syömistä..
Sen jälkeen lyötiin kaikkien omat vauvakuvat yhteen kasaan ja Janikan piti kertoa kuka on kukin, ihan älyttömän nopeesti ja hyvin se kyllä ties. Tuntee vissiin perheensä ja ystävänsä loistavasti :D


Yhtenä "ohjelmanumerona" oli mun väsäämä "ystäväkirja", joka sitten kiersi siellä koko kutsujen ajan. On sitten jotain mikä jää tulevalle äidille näistä kemuista muistoksi! =)









Kotiin päästyä oli niin helpottunut ja onnellinen olo! Helpottunut olo siitä et nyt ne on ohi, kenenkään ei tarvii enää salailla, kaikki meni hyvin ja kaikki onnistui, ruoka oli hyvää ja oli oikeen mukavaa! huh :)

4 kommenttia :

  1. Ihana ajatus ois kyllä ollut itekki mahtavaa saada tuollaset kun odotti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Uskon! Näistä jäi kyllä niin hyvä fiilis. On niin ihanaa yllättää joku ja nähdä kun toiselle tulee siitä niin hyvä mieli et alkaa oikein itkeä ilosta :D

      Poista
  2. Eikä vähänkö mahtavat nuo melonivaunut! :D ja nam mitä ruokakuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niistä tuli kyllä hauskat! =) hehe, maistuikin hyvältä;)

      Poista

Asiallista kommenttia, kiitos. :)