lauantai 2. tammikuuta 2016

Joulu ja Tapanin päivä!

Ennen Joulua olin tosi kiireinen. Töitä vaan ihan liikaa. Aaton aattona pidin ansaitun vapaan, kävin ripsihuollossa, shoppailin viimeiset lahjani ja leivottiin miehen kanssa pipareita porukoille vietäväksi.



Joulu meillä sujui oikeen rauhallisesti. Aattona heräilin ihan kotosalla Porissa, keiteltiin aamukahvit ja lähdin ajelemaan isän työ heti kun vaan sai kaikki aamuhommat tehtyä. Oli tarkoitus olla jo 10 aikaan paikalla aamupuurolla, mutta mäpäs myöhästyin melkein tunnin verran, koska en halunnut kiirehtiä sen kummemmin. Kyllä se puuro mua siellä ootteli. :) Isän tykönä jaettiin ekat lahjat. Sain suklaata ja rahaa. Se ei tosin yhtään yllättänyt, isä ei kovin hyvä oo lahjojen keksimisessä. 







Isältä lähtiessä kävin poikkeemassa kummeillani sen verran, että vein sinne lahjan, silittelin vähän koiraa ja kissaa ja kerroin kuulumiset. Sitten mentiin siskon luo syömään ja siellä toi lahjavuori olikin vähän isompi... :'D   Mun tekemä lahjalista tänne blogiin oli taas aika loistava. Äiti oli ostanut mulle Jyskistä juuri ne mun haluamat korkeet hopeiset kynttilänjalat sekä lasikippoa ja sellasen hopeisen alustan (jolle en oo vielä keksinyt sopivaa käyttökohdetta). Siskolta sain Michael Korssin kännykän kuoren, vihdoin. Ja veljeltä valkoisen lampaan taljan!! En olis uskonut että pikkuvelikin näkee vaivaa hommata jotain tollasta mulle =) Sailan kanssa vaihdettiin myös lahjoja. Saila oli mulle metsästänyt mun kauan vinkumaa nudea huulipunaa :D Sain myös Sailalta yhden pidemmän hupparin, jota oon myös kuolannut aina kaupoilla. Ja Bikbokista ihan sikahienon paidan, mut se oli niin pieni että se piti vaihtaa toiseen. hö :)


Joulupäivä meni vieraillessa miehen kanssa porukoilla ja miehen siskolla ja sit lämmitettiinkin sauna illalla ja oltiin ihan vaan hissukseen kotosalla.

Tapanin päivänä lähdettiin tyttöjen kesken vähä tanssailemaan! Kerrankin, mä sain laittaa oman tukkani eikä tarvinnu väkertää montaa tuntia muiden hiuksia! jes ::)


















Tunnelma oli aika hilpeä koko illan ja baarissakin oli ihan jees! Seuraavana päivänä oli kiva todeta että kannattiko taas juoda kaikkea mahdollista sekasin... miksei voi vaan olla vaikka siiderilinjalla.. ku täytyy juoda sen lisäks viinaa ja viiniä ja kaljaa ja liköörejä ja ja... yyh
Oli myös hienoa todeta seuraavana päivänä että laukku on rikki ja auton avain hukassa. Useemman päivän ajan olin yhteydessä baarin omistajaan että onko mun avainta löytyny ja kas kummaa kun uuden vuoden päivänä mun ovikello soi ja mun naapurini kiikuttaa ulkoa löydetyn avaimen mulle...  Taas sellanen tunne, että vois vaikka syyttää joskus iha vaa itteään :D Mutta alko ainakin tää uus vuosi hyvillä uutisilla, olishan joku voinut vaikka pölliä mun autonkin samalla kun ois tajunnu et mihin se avain oli.. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Asiallista kommenttia, kiitos. :)