sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Toivepostaus: Yrittäjyys


Huh mikä viikonloppu. Oon kahtena päivänä ollut pelkästään seurana joululahja ostoksilla. Eli tällä hetkellä on jalat ihan muussia, kun aina tarvii olla jotain korkokengän tynkää jalassa. Kotiin päästyä lähdin uudelleen kauppaan hakemaan pipari- ja joulutorttuaineksia ja siinähän se loppuilta sit menikin leipoessa! Nyt on hyvää aikaa vaan rentoutuu sohvalla, mussuttaa pippareita ja toteuttaa lukijan pyytämä toivepostaus yrittäjyydestä ja yrityksestä...

Mistä kaikki alkoi:

Aloitin heti koulun jälkeen vuokratuolilaisena, sitä tein 4kk. Vuokratuolilaisena olemisessa ei ollut mitään vikaa, mutta paikasta lähdettyäni alettiin heti Sailan kanssa suunnittelemaan omaa liikettä ja katteleen omaa liiketilaa, sillä muutamakin "tarjous" saatiin melkein heti. Ne tarjoukset ei kuitenkaan ihan tärpännyt. Ihan vuodenvaihteen tienoilla saatiin kuulla, että yksi liike lopettaa ja voitaisiin se ostaa kalusteineen. (Liiketila on kuitenkin vuokrattu.) 

Sen enempää miettimättä taidettiin heti suostua liikkeen ostoon ja alettiinkin saman tien miettimään liikkeelle nimeä ja avajaisia ym!  Kaikki kävi jotenkin tosi äkkiä!



Miten Liike saatiin "pystyyn":

Ensin perustettiin toiminimi itselle. Sen voi ilmeisesti tehdä maistraatissa, mutta me käytiin ihan yritysneuvonnassa ja sen kautta saatiin asia hoidettua. Samassa paikassa toiminimi pistettiin myös kaupparekisteriin, ennakonperintärekisteriin ja arvonlisäverolliseksi.
Seuraavaksi kävin hakemassa lainaa tämän liikkeen (kaluston) ostoa varten. 
-Kalustoon siis kuului kaksi asiakaspaikkaa, pesupaikka, työntekijäntuoli, kynsipaikka kynsitarvikkeineen (kaikki glitterit,geelit ym!), kosmetologin penkki, hyllyköitä, sohva, kampoja, värejä, permisaineita...... JNE
Mitään summia en tänne laita, mutta sen verran voin kertoa ettei tuota lainaa tarvii koko ikää takasin maksaa. Suht vähällä päästiin Sailan kans =) Laina myönnettiin ja kalusto saatiin maksettua. Käytiin myös Ikeassa ennen liikkeen avajaisia hakemassa mm. sermi ja hyllykköjä. Vastaanottotiski multa löytyi jo valmiiksi varastosta :) Kassakone ja maksupäätteet hommattiin myös etukäteen! Ne kun on nykyään melkein pakolliset kuittipakon takia. Lainarahoja käytettiin myös alkuun hiusväreihin ja joihinkin pikku puutteisiin mitä oli hyvä hankkia varastoon. Yrittäjän kuuluu myös maksaa Yelliä, eli yrittäjän eläkevakuutta. Sen voi ilmoittaa netissä tai käydä esim osuuspankissa tekemässä paperit sitä varten. Yelliä maksetaan omien tulojen mukaan.






Mitä muita kuluja tulee:

Yellin lisäksi kannattaa olla muut vakuutukset kunnossa. Itsensä voi vakuuttaa työtapaturmilta ym sekä liikkeeseen saa monia erillaisia ja erihintaisia vakuutuksia! Joka kuukausi maksetaan liiketilasta vuokra. Sähkölaskut maksetaan. Alvit maksetaan kuukausittain aina edellisen kuukauden tulojen mukaan. Kirjanpitokulut maksaa, mikäli kirjanpitäjän ottaa. Liikkeen puhelinlaskut, teosto, gramex, kaikki tuotetilaukset... äääh mitä näitä nyt on! :D





Miten liike lähti pyörimään:

Avajaispäivä sovittiin hyvissä ajoin ja siitä laitettiin myös lehteen ilmoitus. Avajaiset sujuivat hyvin. Alku oli vähän hiljaista, lähinnä vain tuttuja asiakkaita (perhe, suku, kaverit). Hyvin kaikki kuitenkin lähti siitä rullailemaan, kun ottaa huomioon, että meitä siinä oli kaksi uutta yrittäjää. Joka viikko tuli useita uusia asiakkaita, puskaradio alkoi toimimaan ja näin ollen tuli taas lisää uusia asikkaita. Meillä aika yleinen "houkutus" tulla parturiin on perjantai päivä, jolloin pääsee ihan ilman ajanvarausta parturoitavaksi! :)
Toivottiin kovin jotain lehtijuttua meistä, mutta aika nihkeesti sellaista saatiin. Vain maksullisesti saatiin mainostettua itseämme. Saatiin myös mahdollisuus osallistua tutun opinnäytetyöhön, jossa tehtiin ilmaiseksi lapsille (ja muutamalle aikuisellekkin) kampauksia tai spray kuvioita ja näin ollen yritettiin päästä vähän tunnetuksi.
Kesällä meille tuli tilaisuus osallistua hiusmuotinäytös tapahtumaan ja tottakai lähdettiin siihenkin mukaan, jotta saadaan nimi kylällä tunnetuksi! Mallien hiukset värjättiin, leikattiin ja tehtiin kampaukset ilmaiseksi! Ellei laita itseään joskus vähän likoon, niin ei siitä sitten hyödykkään mitenkään ;)




Liike, hinnasto, työt, asiakkaat:

Liike sijaitsee vähän syrjäisemmällä tiellä, mutta kuitenkin ihan keskustassa ja samassa pihapiirissä on päivittäin muuten liikennettä. Hinnasto meillä on pienen paikkakunnan hintaluokituksen mukainen. Eli aika halpaa verrattuna vaikkapa Tampereen hintoihin. Tehdään lähes kaikkia parturikampaajan töitä, lukuunottamatta amerikkalaista parranajoa ja rastoja. Perus parranajo koneella onnistuu kyllä. :D Eli töihin kuuluu kaikki leikkuut, värit, permanentit, pidennykset, ripsi- ja kulmavärit +muotoilu..   Asiakkaita on myös ihan 2 vuotiaasta ylöspäin, niin naisia ku miehiäki. Ehkä eniten meillä on nyt käynyt noin 40-60vuotiaita.




Miten menee nyt verrattuna alkuun:

Nyt menee ihan hyvin. Kesä oli ainakin tosi hyvää aikaa, paljon mökkiporukkaa ja tietysti kesällä enemmän miehetkin käy parturissa. :D Ja siis hengissä tässä ollaan ja Turkissa saakka pääsin käymään eli jotain on siis jäänyt käteenkin tässä 11kk aikana! Ja edelleen lähes joka viikko (joskus jopa useampana päivänä viikossa) uusia asiakkaita löytää tiensä meille. Jotkut on kertonut että "joo kun siskon äidin äiti täällä kävi ja kehui kovin" tai joku jopa kassajonossa oli kuullut että perjantaisin meille pääsee ilman ajanvarausta.  Ei sitä koskaan voi ensimmäisten kuukausien aikana sanoa että toimiiko homma vai ei, pitää kattella ainakin 1-2vuotta, että saa sen oman asiakaskuntansa koottua.







Miten itse voin henkisesti/fyysisesti työn taki:

Henkisesti voin ihan hyvin. Työ on joskus tietysti stressaavaa ja varsinkin kun omat tulot riippuu ihan itsestä. Joskus mä ajattelin, että pitäis varmaan lukea ittensä vielä terapeutiksi niin tuo työ sujuis kivuttomammin. Ihmiset kun yleensä tulee rentoutumaan kampaajalle ja yleensä siinä avaudutaan sitten kaikesta mikä koettelee elämää ja surkeasta ilmasta ja siitä kuka nyt on kuollut tai tehnyt jotain kamalaa..
Fyysisesti voin hmmm ihan hyvin ainakin vielä! Välillä on sellasia päiviä, että pää halkee. En tiiä onko mun päätä ennen särkenyt näin hirveen usein ja pahasti.. Mut luulen että se taas johtuu siitä, että mun niskat on aivan totaalisen jumissa. Tuntuu ku olis joku jäätävä paino kokoajan niskan päällä. Ranne myös välillä kipuilee. Päivän päätteeks voi särkeä rannetta ihan hitosti ja se kestää yleensä muutaman päivän ajan.. Laitan siihen aina ranne tuen ja hiukan jotain kylmägeeliä niin heti helpottaa. Mutta ilman tukea siihen sattuu kun vähäkin liikuttaa rannetta :/ Tiedä mitä siitäki vielä kehittyy...
Jonain viikkoina tuntuu että töitä on ihan hitosti. Sekin riittää, että iltapäivä on täynnä asiakkaita ja kun töistä pääsee niin on jo ihan synkkää ja vielä pitää ajella kotiin. Olo on sillon ihan tööööt. Vapaa-aikaa ei oikeestaan oo kuin la-su, ellen sit oo lauantainakin myöhään töissä (harvemmin). Iltaisin en oikein ehdi muuta kuin istahtaan sohvalle, katon salkkarit, käyn koneella ja sit nukkumaan.  Jos pitempiä lomia haluaa pitää, on se aina omista tuloista pois.




Tykkäänkö työstäni:

Tykkään kyllä. Oon aina tykännyt kaikesta käsillä tekemisestä ja luovasta hommasta. Tykkään myös vaihtelusta. On kivempaa jos päivän aikana on eri töitä, eikä vaan vaikka pelkkiä leikkauksia. Päivä tuntuu mukavemmalta kun saa itsekin työskennellä eri pisteillä, kuten esimerkiksi värileikkuu asiakas ihan perus asiakaspaikalla ja ripsiasiakas kosmetologipenkillä. Kaikkein kivoimpia töitä on sellaiset, joissa muutos on suuri ja sen näkee selvästi. Sellaisia sais siis olla enemmän. ;) Vielä ei ainakaan oo tullut tunnetta että heittäisin hanskat tiskiin ja vaihtaisin alaa. Saa nähdä kauanko noita hiuksia jaksaa väännellä. Jos alkaa kyllästyttää niin lastentarhanope ois seuraava vaihtoehto! Mut en usko et sitä päivää tulee viel hetkeen!=)


Kiitos hei.

8 kommenttia :

  1. mis päin porii tää teidän liike on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liike on itseasiassa Kokemäellä. :) Osoitetiedot, hinnastot ym löytyy esim facebookista Kokemäen Hiushuone sivuilta! :>

      Poista
  2. Kiva, ja hyödyllinen teksti ! Itse myös opiskelen hiusalan perustutkintoa tällä hetkellä, ja olen jonkin verran jo miettinyt mitä teen opiskeluiden jälkeen :)

    hennnaslife.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon! Kiva jos tästä oli jotain hyötyä sulle! :) Ja onnea sulle opiskeluihin! Hyvä että oot ajoissa alkanut miettiä elämää opiskelun jälkeen! Mä kun en pahemmin mieti mitään vaan teen ensin ja sit ihmetellään :D

      Poista
  3. Ihanaa että teillä on lähteny hyvin pyörimään teijän yritys. Minä sen sijaan opiskelen just lastentarhaopettajaksi ;) Saa nähä mitä tulee tämän 3 vuoden aikana. Pitääpä tulla käymään joskus teidän hoidossa kun tulen sinnepäin käymään. - vanha luokkakaveri Jenna, nykyään kotkalainen..Youknow :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaai sä oot lähteny sille alalle! Voi vitsi, se on kyllä kiva ala kans! :) Toivottavasti opiskelut sujuu hyvin ja jaksat loppuun saakka;) Ja tuu ihmeessä poikkeen jos täällä päin liikut!! Täytyy muutenki joskus järjestää jotkut luokkakemut tai jotain :D

      Poista
  4. Vau, kiitos tästä postauksesta! Mulla itellä kanssa haaveena joskus tulevaisuudessa oma kynsisalonki, joten tän tyylistä juttua on aina kiva lukea :) Liityin muuten lukijaksi, blogisi vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei eipä mitään, kiva jos tästä tosiaan on jotain iloa/hyötyä jollekkin! :) Ja kuulostaa kivalta idealta tuo kynsisalonki. :) tervetuloa lukijaksi!:>

      Poista

Asiallista kommenttia, kiitos. :)